top of page

MYYTÄVÄT

Juurekset

Puna-, raita-, kelta- ja valkojuuri

 

Raita-, kelta-, ja valkojuuri ovat kaikki punajuuresta jalostettuja erivärisiä juureksia. Maku vaihtelee raitajuuren punajuurta miedommasta mausta keltajuuren porkkanaan vivahtavaan makuun ja valkojuuri maistuu sokerijuurikasmaisen makealle. Näitä juureksia kannattaa käyttää uunijuureksina, jolloin niistä saa näyttäviä värikylläisiä kokonaisuuksia. Juurekset pilkotaan reilun kokoisiin lohkoihin, valellaan öljyllä, maustetaan suolalla ja mieleisillä yrteillä, joku lisää myös hunajaa makeustusta varten ja annetaan paistua 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Juureksiin on hyvä jättää vähän purutuntumaa, eikä paistaa niitä liian kypsiksi. Värikkäitä juureksia voi käyttää myös salaateissa keitettynä.

Lanttu

 

Lanttu on perinteinen juures, jota voi käyttää keittoihin, laatikkoon tai tehdä vaikka lanttukuutioita pannulla paistaen.

Palsternakka

 

Palsternakka on miedon makuinen valkoinen juures. Se sopii keittoihin, mutta on muutenkin monikäyttöinen juures. Sitä voi käyttää uunijuureksissa, mutta tällöin kannattaa ottaa huomioon sen nopea kypsymisaika ja mielummin lisätä se muiden juuresten joukkoon vasta myöhemmässä paistovaiheessa, ettei siitä tulisi liian pehmeää. Palsternakasta voi tehdä myös pyreetä perunamuussin tapaan. Keitetyt palsternakanpalat survotaan ja soseeseen sekoitetaan kermaa.

Juureshinnasto:

 

Lanttu 2kg 3€, palsternakka 0,5kg 3€, punajuuri 2kg 3€, raitajuuri 1kg 3€, keltajuuri 1kg 3€, valkojuuri 1kg 3€.

Karitsanliha

 

Karitsanlihaa voi ostaa erillisinä paloina tai puolikkaana karitsana, jolloin saat lajitelman lihoja latikkoon pakattuna. Kaikki lihat on pakattu vakuumiin. Syksyllä myynnissä on tuoretta lihaa. Muina vuodenaikoina lihaa voi ostaa jäädytettynä. Karitsasta saadaan jauhelihaa, potkat, viulu, lapa, grillikiekkoja (siivutettu viulu), paahtopaistia, kare, fileet, kyljykset ja niskakiekot. 

​

Syksylle 2020 voi tehdä varauksia tuoreesta puolikkaasta ottamalla yhteyttä Jenniin

​

Karitsanlihahinnasto

 

Kare 26€/kg 

Parikyljys 22€/kg 

Lapa 16€/kg 

Jauheliha 16€/kg 

Potkat 16€/kg 

Niskakiekot 14€/kg 

Viulu 18€/kg noin 2 - 2,5kg

Grillikiekot viulusta 24€/kg 

Ulkofile 35€/kg

Paahtopaisti 34€/kg 

Sisäfilee 45€/kg

Ulkofilee 35€/kg

​

Lampaan ulkofilee 30€/kg

​

Someron Palvissa valmistettua karitsan tölkkilihaa. Loistava mökki- tai retkieväs. Säilyy lämpimässä. Ei sisällä turhaa rasvaa. 

9€/purkki (450g)

 

Puolikasta karitsaa jäädytettynä. Paloiteltu ja pakattu vakuumiin. Sisältää grillikiekot viulusta, paahtopaisti, lapa, kare, parikyljykset, niskakiekot, potkat ja jauhelihaa. Puolikas painaa 7 - 8 kg. Hinta 15€/kg.

​

Lampaan Hot Grilleri. Miedosti tulinen Liha-aitta Vahekosken valmistama makkara 4,50€/pkt. Jäädytetty. 

Langat

 

Meillä on myynnissä nylonilla vahvistettua villalankaa. Tästä 85 % on lampaanvillaa ja

15 % nylonia. Nylon lisää langan kestävyttä esim. sukissa. Lankaa löytyy valkoisena ja harmaana. Suositeltava puikkokoko 3. Villa on pesty kevyesti kehräämöllä. Lankojen pesua ennen käyttöä suositellaan.

​

 

Langan pesuohje

 

1. Laske saaviin kuumaan vettä ja lisää samalla pesuainetta kohtuullinen määrä. Käytä mietoja villapesuun tarkoitettuja pesuaineita.

 

2. Laske vyyhdit varovasti veteen hellästi painellen. Liian voimakas liikuttelu saa langat huopumaan!

 

3. Anna veden jäähtyä alle 40 asteiseksi. Nostele vyyhdit vedestä. Älä roikota vyyhtejä etteivät ne veny.

 

4. Laske saaviin kädenlämpöistä vettä ja laske vyyhdit veteen kevyesti painelemalla. Anna olla jonkin aikaa.

 

5. Toista huuhtelu kunnes vesi on kirkasta.

 

6. Kuivaa langat pyyheliinan päällä ilmavasti.

 

Villalanka maksaa 7€/100g. Langat myydään 300 – 400g vyyhdeissä.

Taljat

 

Teuraaksi menevistä lampaista teetämme taljoja Laviassa sijaitsevalla Rantasen nahkajalostamolla. Rygjalampaan koosta johtuen taljamme ovat isokoisia. Rygjan villa on pitkävillaisissa taljoissa todella edukseen ja taljat ovat ihanan muhkeita ja pehmeitä.

 

Taljat alkaen 70€.

bottom of page